Journalismia, kirjoitus Savon Sanomissa 27.01.2010

26.1.2010

Nykyajan tiedonvälitys on reaaliaikaista. Uutiset vyöryvät jatkuvana virtana, jolloin on vaikeaa erottaa, mikä on totta ja tarua. Uutishuoneet kilpailevat nopeudesta ja lööpeistä. Valtakunnallinen noteeraus tuo sulan myös toimittajan hattuun. Riskejä otetaan, kuten huippu-urheilussa ja välillä lööpit osoittautuvat vääriksi jo ilmestyessään.

Poliittinen journalismi on vaikea aselaji. Usein myös toimittajan näennäinen puolueettomuus on kyseenalaista, koska jokaisella on omat mieltymyksensä. Saalistusvietti on kuitenkin yhteistä. Se on näkynyt vuosien saatossa mm huippupoliitikkojen käsittelyssä. Tuorein tapaus on, kun pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) sai kokea ennennäkemättömän vyörytyksen ns. lautakasajutun osalta – vaikka Ylen Silminnäkijä-ohjelmaa lukuun ottamatta muut mediat tiesivät jutun perättömyyden,

Julkisen sanan neuvosto (JSN) on alan itsesäätelyelin, jonka tehtävänä on tulkita hyvää journalistista tapaa ja puolustaa sananvapautta. Sain osallistua varaedustajana muutamaan JSN:n kokoukseen paikallisradioiden mandaatilla 20 vuotta sitten. Tuolloin teimme erittäin tarkkaa työtä ja haimme oikeasti journalistista lopputulosta myös kantelijan tai vääryyttä kärsineen näkökulmasta. Koin neuvoston työskentelyn sekä journalistisia arvoja kirkastavana että median yleistä luotettavuutta lisäävänä toimielimenä.

Toimittaja ei ole tuomari, vaikka monta kertaa fiktiostakin tulee faktaa, kun se kerran uutisoidaan, koska me suomalaiset olemme oppineet luottamaan median ammattitaitoon ja myös eettisiin arvoihin. Journalistin ohjeet luovat hyvän perustan oikeudenmukaiselle toimitus- ja julkaisutyölle. Nykyään sitä vaan rikotaan jatkuvasti erityisesti ns. juorulehtien sivuilla. Kyseinen syöpä pyrkii leviämään myös sanomalehtiin, televisioon ja radioon, koska mehukasta juttua on ”pakko” siteerata – ja vastuunhan kantaa lopuksi alkuperäinen julkaisija.

Stalinin aikaan Venäjällä nimettömät ilmiannot olivat arkipäivää. Tämän päivän Suomessa niistä oikein maksetaan. Juttu julkaistaan ja sitten haetaan vastinetta – ja kauppa käy! Toki joukossa on paljon totta, mutta onko sitten julkisuuden ihmisen jokaisen harhapolun reposteleminen todella journalismia - tuottavaa se varmaankin on.

Harvoin ehkä toimittajat ja mediatalotkaan pysähtyvät miettimään, mikä vaikutus raatelujutuilla on. Talvisodan aikaan yhdessäkään uutisessa ei kerrottu, että eduskunta on siirtynyt kaikessa hiljaisuudessa evakkoon Kauhajoelle. Nykyään ei ole sellaista henkilöä tai instituutiota, jota ei vedetä lokaan, jos siihen syntyy pienikin tilaisuus.

Sananvapaus on jo perustuslakimme kulmakiviä - niin tulee olla jatkossakin. Mutta lehdistön on syytä arvioida herkeämättä omaa vastuullisuuttaan yhtenä tärkeänä osana demokraattista yhteiskuntaamme. Kyseessä on myös median luotettavuus suuren yleisön silmissä.

Markku Rossi

Kansanedustaja (kesk.), Kuopio