Kymmenen faktaa Fimeasta

Share |
19.07.2017

1. Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän (kesk.) esityksestä Matti Vanhasen (kesk.) II hallitus yhdisti lääkealan hallinnon ja perusti uuden Lääkealan tutkimus- ja kehittämiskeskus Fimean, jonka pääpaikka aloitti Kuopiossa vuonna 2009. Samaa linjaa tuki ministeri Juha Rehula (kesk.) jo Vanhasen ja Mari Kiviniemen (kesk.) hallituksissa. 
 
2. Jyrki Kataisen (kok) hallituksen sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok) teki lykkäyspäätöksen Fimean toimintojen siirtämisestä vuoteen 2018 mennessä Kuopioon. Vuosien saatossa neljäsosa 250 työpaikasta on sijoittunut Kuopioon, valtaosa on pysynyt Helsingissä.
 
3. Sittemmin asiaa ovat pallotelleet vuorollaan ministerit Laura Räty (kok), Hanna Mäntylä (ps) ja nyt viimeksi Pirkko Mattila (ps). 
 
4. Fimean henkilöstö viraston johtoa myöten on vastustanut muuttoa Kuopioon, näin on toiminut myös Helsingin Sanomat ja Helsingin poliittinen johto sekä suuri osa STM:n virkakunnasta. Viimeksi Osmo Soininvaara esitti selvityshenkilönä Fimean pääpaikan siirtämistä Helsinkiin.
 
5. Savo-Karjalan kansanedustajina olemme tehneet töitä yli puoluerajojen koko ajan yksituumaisesti ja määrätietoisesti niin julkisuudessa kuin taustalla Fimean pääpaikan säilyttämiseksi ja kehittämiseksi Kuopiossa. Olemme hyväksyneet myös Fimean toiminnan Helsingissä, ilman pakkosiirtoja ja irtisanomisia. Puolentoista vuoden takaisen kompromissiesityksemme lähtökohtana kuitenkin on, että viraston johto asettuu Kuopion pääpaikkaan ja että avautuvat virat perustetaan Kuopioon. Tämä esitys laadittiin yhdessä maakunnan toimijoiden kesken.
 
6. Juha Sipilän (kesk.) hallitus teki päätöksen kesäkuussa 2017 Fimean pääpaikan säilyttämisestä Kuopiossa. Toiminnot jatkuvat myös Helsingissä ja avautuvat virat perustetaan tarkoituksenmukaisesti niin Kuopioon kuin Helsinkiin. Samassa yhteydessä hallitus teki myös päätöksen koordinoivan kansallisen neurokeskuksen perustamisesta Kuopioon.
 
7. Ja nyt sitten Savossa tapellaan keskenään ja tuhkaa ripotellaan toistemme päälle, kun Fimeaa ei saada kokonaisuudessaan Kuopioon. Ja Helsingin herrat nauraa.
 
8. Joka tapauksessa Savo-Karjalan edunvalvontatyötä on jatkettava ja tehtävä entistä tiiviimmin. Hyvän pohjan tälle antaa Kuopion ja Joensuun kaupunkien toimivat välit sekä nyt myös parantunut maakuntaliittojen välinen yhteistyö. Työtä kyllä pisaa - Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa on runsaasti kehittämishankkeita esim. biotalouden ja koulutuksen parissa.
 
9. Jokainen voi vetää omat poliittiset johtopäätöksensä aluepolitiikan kehityksestä. Fakta on kuitenkin, että ilman keskustaa ja nyt lopuksi pääministeri Juha Sipilää, Fimean pääpaikka ei olisi Kuopiossa.
 
10. Nyt Fimean osalta tärkeintä on työrauha ja tärkeän kansallisen lääkealan työn jatkuminen mahdollisimman tehokkaana ja tuloksekkaana. 
 
Markku Rossi
Kansanedustaja (kesk.)
Kuopio
19.07.2017Kymmenen faktaa Fimeasta
05.07.2017Kansanedustaja Markku Rossin puhe terrorismista Etyjin kokouksessa Minskissä
22.06.2017Markun uutiskirje: Sipilä johti hallituskriisin onnistuneesti
09.06.2017Markun uutiskirje: Kriisinhallintakeskuksen paikka on Kuopiossa - Postilaki turvaa postinjakelun koko maassa
08.06.2017Savo-Karjalan kansanedustajien kannanotto Kriisinhallintakeskuksesta
08.06.2017Kannanotto: Keskustan pohjoissavolaiset kansanedustajat: Kriisinhallintakeskus pidettävä Kuopiossa
24.05.2017Markun uutiskirje: Fimea ei ole kauppatavaraa
06.05.2017Kuopion Kuorma-autoilijat ry:n 70-vuotisjuhlan tervehdyspuhe
01.05.2017Markku Rossi Keskustan Vihreässä vapussa Kuopiossa ja Suonenjoella: Työllisyys on kärjessä
27.04.2017Markku Rossi: Kuopion kaupungin tervehdys Veteraanipäivän juhlassa

Siirry arkistoon »