Kuopion Kuorma-autoilijat ry:n 70-vuotisjuhlan tervehdyspuhe

06.05.2017

Kuopion Kuorma-autoilijat ry:n 70-vuotisjuhla 6.5.2017
Kaupungin tervehdys

Kansanedustaja, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Markku Rossi

 

Arvoisat Kuopion Kuorma-autoilijat ry:n edustajat ja juhlavieraat, hyvät naiset ja herrat!

Minulla on iloa ja kunnia tuoda tänne Kuopion Kuorma-autoilijat ry:n 70-vuotisjuhlaan Kuopion kaupungin tervehdys. 70 vuotta toimintaa yhdistykselle ja siinä samalla satavuotias Suomi ovat saavutuksia, joita kannattaa juhlia oikein kunnolla.

Ilman kuorma-autoilijoita pyörät eivät pyöri ja Suomi toimi. Kuljetukset ja logistiikka ovat aivan keskeinen runko yhteiskunnan toimintaa. Uskon, että jokainen suomalainen tunnustaa kuljetusalan merkityksen ja arvon meille jokaiselle. Siitä työstä mitä kuorma-autoilijat ja koko kuljetusala tekee, haluan osoittaa nöyrän kiitoksen. Ilman teitä Suomi ei pärjää. Ja uskon, että yhteisen yhdistyksen voimin teistä jokainen pärjää paremmin kuin yksin. Yhdistystoiminnassa on yhdessä tekemisen ja isompien hartioiden voimavara.

70 vuotta on pitkä aika. Tänä aikana Suomi on noussut sodan raunioista yhdeksi maailman menestyneimmistä valtioista – taloudellinen nousu on ollut häkellyttävä viimeisistä vaikeista vuosista huolimatta. Samalla maailma on avartunut. Erilaista tavaraa ja raaka-ainetta liikkuu maailmalla enemmän kuin koskaan. Eikä suunta ole laskemaan päin. Ihmisten ja tavaroiden liikkuvuus on keskeisimpiä eurooppalaisia arvoja ja kilpailuetuja. Esimerkiksi verkkokauppa vain kiihdyttää tavaran liikkumista. Teknologian kehitys on muuttanut ajoneuvokalustoa ja työn tekemisen tapoja melkoisesti näiden vuosikymmenten mittaan.  

70 vuoden aikana Suomeen on rakennettu kattava tieverkosto, joka valitettavasti on päästetty menneinä vuosina rapistumaan. Nyt kuitenkin meistä jokainen voi tien päällä liikkuessaan havaita suunnan muuttuneen. Kohtaamme entistä useammin tietyömaita. Tällä vaalikaudella liikenneväylien korjausvelkaa lyhennetään lähes miljardilla eurolla ja uusia liikennehankkeita toteutetaan noin 700 miljoonalla eurolla. Tämä näkyy myös Savossa – isoimmat väyläinvestointikohteet ovat Jännevirran uusi silta ja valtatie viiden kehittämishanke Mikkelin ja Juvan välillä. Lisäksi on paljon pienempiä kohteita ja teiden päällystysurakoita näkyy myös monilla pienemmillä teillä. Nyt nähtävä kehitys on oikeasti iso suunnanmuutos aiempaan nähden ja erittäin tärkeää kansakunnan kilpailukyvyn sekä työllisyyden näkökulmasta. Tosin kyllähän sitä työsarkaa riittää vielä hyvin pitkälle.

Hyvät liikenteen ammattilaiset!

Juha Sipilän hallitus päätti juuri puoliväliriihessään, että Suomessa otetaan käyttöön raskaan liikenteen tienkäyttömaksut. Tienkäyttömaksuja on peritty jo pitkään monissa Euroopan maissa ja myös suomalaiset kuljetusyrittäjät ovat saaneet näitä maksaa. Suomessa maksuja ei kuitenkaan ole peritty ja ulkomaalaiset toimijat ovat päässeet toimimaan täällä maksutta. Kilpailutilanne ei ole ollut millään tavalla reilu.

Nyt kun vinjetti otetaan käyttöön, joutuvat myös ulkomaalaiset toimijat maksamaan Suomessa liikkuessaan ja osallistumaan suomalaisen infran ylläpitoon. Vapaamatkustus päättyy. Suomalaiselle ammattiliikenteelle vinjetti kompensoidaan EU-maksimin mukaisesti. Tätä muutosta kuljetus- ja logistiikka-ala on odottanut pitkään ja nyt uudistus vihdoin toteutuu. Suomalaiset yritykset pääsevät parempaan asemaan.

Hyvät juhlavieraat!

Kuopion kaupunki on kehittynyt voimakkaasti viime vuosina. Esimerkiksi rakentaminen on ollut Kuopiossa jo vuosikausia erittäin vahvaa. Kaupunkimme on laajentunut, kasvanut ja kehittynyt. Tämä ei ole tapahtunut itsestään ja samalla se on tarjonnut monelle työtä ja toimeentuloa.

Vahvan rakentamisen lisäksi vähittäiskauppa on kehittynyt erityisesti Matkuksen myötä. Kuopiosta on kehittynyt myös entistä keskeisempi ja vahvempi logistiikan keskus. Viime vuosina logistiikkainvestointeja ovat tehneet muun muassa Kesko, S-ryhmä, Posti ja Heinon tukku. Matkuksen, Kylmämäen ja Pienen Neulamäen alue muodostuu itäisen ja keskisen Suomen logistiseksi keskukseksi.

Rakentamisen, vähittäiskaupan ja logistiikan kehittymisen jälkeen seuraava jättiläismäinen loikka tullaan Kuopiossa ottamaan teollisuudessa, tarkemmin ottaen Sorsasalossa maailman suurimman 1,2 miljoonan tonnin havusellutehtaan muodossa. Finnpulpin biotuotetehdas tarkoittaa toteutuessaan 300 rekka-auton liikkumista tehdasalueella vuorokaudessa, 1,4 miljardin euron investointia, rakennusvaiheessa 5 700 henkilötyövuotta sekä toimiessaan 600 miljoonan euron vuotuista vientipanosta ja Suomeen 3400 työpaikkaa, joista Pohjois-Savoon 1500.

Kaupunki on laatinut tehdasalueelle sen edellyttämän kaavan ja maankäytön, aluehallintoviraston on myöntänyt Finnpulpille ympäristöluvan. Nyt täytyy toivoa, että ympäristölupa tulee lainvoimaiseksi valituskäsittelyjen jälkeen ja Finnpulp saa rahoituksen kasaan. Tämän hankkeen toteutuminen olisi valtava piristysruiske Kuopion, Pohjois-Savon ja koko Itä-Suomen taloudelle, joka näkyisi kaikilla toimialoilla – eikä vähiten kuljetuksessa ja logistiikassa.

Arvoisat juhlavieraat!

Kuopion kaupungin puolesta onnittelen ja kiitän Kuopion Kuorma-autoilijoita 70 vuoden toiminnasta ja toivotan menestyksekkäitä vuosikymmeniä yhdistykselle ja sen toimijoille tästäkin eteenpäin!

11.04.2019Lämmin kiitos!
01.03.2019Rossin läksiäispuhe Etyjissä: Pitää vain jaksaa neuvotella
12.02.2019Oikeuskanslerilta moitteet sisäministerille - kansanedustaja Rossi: Mykkäsen on otettava Kriisinhallintakeskuksen siirto uuteen valmisteluun
08.02.2019Uusi aluepolitiikka
01.02.2019Infra Oy etenee
13.12.2018Liikennepolitiikkaan saadaan nyt pitkäjänteisyyttä - lisärahoitus on välttämätöntä
05.12.2018Keskustan edustajat ovat tyytyväisiä eduskunnan jakovaran likkennehankkeisiin
07.11.2018Metsä on turvamme
23.10.2018Ulkolainen rekkaliikenne vihdoinkin maksamaan Suomen tiestön käytöstä
19.10.2018Uutiskirje: Irtisanomislain muutoksen tavoitteena on mahdollistaa uusien työpaikkojen syntyä
17.10.2018Puhe eduskunnassa Kriisinhallintakeskuksen siirtoasiassa
28.09.2018Rossi esittää valtion rahoitusta Nilsiän reitille, Konnekoskelle, Rautalammin museolle sekä Kuopio tanssii ja soi -festivaalin juhlavuodelle
26.09.2018ETA-maiden ulkopuolisten kiinteistöjen hankintaa on käsitelty eduskunnassa - esitykset eivät kuitenkaan edenneet
29.08.2018Liikenneturvallisuuspaketti tuo täsmäkorjauksia - budjetti ei paikkaa infran rahoitustarvetta
04.06.2018Markku Rossi ei asetu ehdolle eduskuntaan
23.05.2018Some-aikakauden infokratiaa
21.05.2018Puhe johtajaylilääkäri Jorma Penttisen eläkejuhlasymposiumissa
01.05.2018Aatteet ja arvot edellä - kansanedustaja Markku Rossi Keskustan vihreässä vapussa 2018
27.04.2018Markku Rossi kansallisen veteraanipäivän Kuopion kaupungin tervehdyksessä
12.04.2018Kansanedustaja Rossin kysymys Kriisinhallintakeskuksen siirtämisestä kyselytunnilla sisäministeri Mykkäselle
12.04.2018Vastine sisäministeri Mykkäselle: Kriisinhallintakeskuksen siirrolle ei perusteita
06.04.2018Kansanedustaja Markku Rossi: Kriisinhallintakeskuksen siirto Kuopiosta on törkeä keskittämispäätös
28.02.2018Keskustan Rossi ja Vehkaperä parlamentaarisen väylätyöryhmän raportista: Askeleita oikeaan suuntaan
24.01.2018Työ näkyy!
13.12.2017Keskustan kansanedustajat: eduskunnalta tärkeät panostukset terveyden edistämiseen ja liikenneturvallisuuteen
12.12.2017Kuopioon 1,7 miljoonan euron infrasatsaus
05.12.2017Hyvää itsenäisyyden juhlapäivää!
30.11.2017Veteraanien palvelut on turvattu
09.11.2017Keskustan Rossi paheksuu VM:n virvoitusjuomaverolinjaa
18.10.2017Keskustan kansanedustajat peräävät virvoitusjuomaveroon tolkkua
06.10.2017Keskustan Rossi esittää rahoitusta karjalan kielelle ja kulttuurille
04.10.2017Infra kärjessä
15.09.2017Markun uutiskirje: Työllisyyden ja turvallisuuden budjetti
31.08.2017Rossi: Suomen Neurokeskus sai perustamisrahoituksen
19.07.2017Kymmenen faktaa Fimeasta
05.07.2017Kansanedustaja Markku Rossin puhe terrorismista Etyjin kokouksessa Minskissä
22.06.2017Markun uutiskirje: Sipilä johti hallituskriisin onnistuneesti
09.06.2017Markun uutiskirje: Kriisinhallintakeskuksen paikka on Kuopiossa - Postilaki turvaa postinjakelun koko maassa
08.06.2017Savo-Karjalan kansanedustajien kannanotto Kriisinhallintakeskuksesta
08.06.2017Kannanotto: Keskustan pohjoissavolaiset kansanedustajat: Kriisinhallintakeskus pidettävä Kuopiossa
24.05.2017Markun uutiskirje: Fimea ei ole kauppatavaraa
06.05.2017Kuopion Kuorma-autoilijat ry:n 70-vuotisjuhlan tervehdyspuhe
01.05.2017Markku Rossi Keskustan Vihreässä vapussa Kuopiossa ja Suonenjoella: Työllisyys on kärjessä
27.04.2017Markku Rossi: Kuopion kaupungin tervehdys Veteraanipäivän juhlassa
26.04.2017Markun uutiskirje: puoliväliriihessa sovittiin turvallisuudesta, työllisyydestä ja huolenpidosta
25.04.2017Markku Rossi: Kuopion kaupungin tervehdys Sotilaspoikien Perinnekilta ry 25-vuotisjuhlassa
13.04.2017Markun uutiskirje: Kiitos luottamuksesta - iloista pääsiäistä!
08.04.2017Markun uutiskirje: Nyt äänestämään!
30.03.2017Markun uutiskirje: ehdolla kuntavaaleissa - yhdessä eteenpäin!
29.03.2017Itä-Suomeen on saatava lisää korjauspanostusta
01.03.2017Tervetuloa Markun kahveille 6.3. klo 10-13 Keskustan piiritoimistolle!
17.02.2017Markku Rossi osallistuu avioliittolain äänestyksiin
06.02.2017Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Markku Rossin avauspuheenvuoro Kuopion kaupunginvaltuustossa 2017
25.01.2017Markku Rossi: Kuopion kaupungin tervehdyspuhe maaseutugaala 2017
18.01.2017Fimea pysyköön yhä Kuopiossa
13.01.2017Kansanedustaja Markku Rossi sairaus- ja kuntoutuslomalle
21.12.2016Markun uutiskirje: Rauhaisaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2017!
14.12.2016Tukea savolaiselle kulttuurille
14.12.2016Eduskunta elvyttää
07.12.2016Kolumni: Suomi nousee vakaasti
05.12.2016Markun uutiskirje: Maaseudun postinjakelu turvataan, hiilenmusta politiikka loppuu
18.11.2016Puhe Kuopion kaupungin vuosipäivän 2016 vastaanotolla
07.11.2016Markku Rossi: Postin kanto turvataan myös maaseudulla
28.10.2016Markun uutiskirje 6/2016: Postilaki uudistuu ja väärää propagandaa
26.10.2016Rossin keskustelualoite: 10 senttiä lisää maitolitraan
24.10.2016Markku Rossin avauspuhe Kuopion Mielenterveyspäivillä
22.10.2016Kuopion kaupungin tervehdys Suomen Ladun liittokokoukseen
21.10.2016Keskustan Rossi: Doping on kitkettävä kansainvälisestä urheilusta
13.08.2016Maanpuolustusjuhlan juhlapuhe Suonenjoella Karjalan lennoston vala- ja vakuutustilaisuudessa
17.06.2016Tour de Sky kaupungin vastaanoton puhe
15.06.2016Kuopio tanssii ja soi 2016 avajaispuhe
08.06.2016Kolumni: Suomi nousee
27.05.2016Pelastusopiston valmistujaisjuhlan juhlapuhe
01.05.2016Markku Rossi vappuna: Suomen uudistamista on jatkettava
18.04.2016Valtionyhtiö mahdollistaisi isot työllistävät liikennehankkeet
06.04.2016Keskustan Rossi: Hallituksen infrapolitiikka on menestys
03.03.2016Markku Rossi 60 vuotta - Tervetuloa juhlimaan!
17.02.2016Fimea pysyy Kuopiossa
13.02.2016Markku Rossin puhe Suomen Sahayrittäjät ry:n 70-vuotisjuhlassa
05.02.2016Keskustan Rossi iloitsee Jännevirran sillan rahoituksesta
29.01.2016Markku Rossin puhe Pohjois-Savon Maanpuolustusyhdistyksen 50-vuotisjuhlassa
21.12.2015Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta
10.12.2015Markun uutiskirje 14/2015: valtiovarainvaliokunnan budjettimietintö valmis - lisäyksiä 40 milj. euroa
06.12.2015Markku Rossin tervehdys Kuopion kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa
24.11.2015Ryhmäpuhe julkisen talouden suunnitelman selonteosta
20.11.2015Markun uutiskirje 13/2015: sote- ja aluehallintoratkaisu syntyi
23.10.2015Keskustan Rossilta kirjallinen kysymys 4H-yhdistysten valtionavun myöntämisperusteista
21.10.2015Väärin sammutettu
02.10.2015Markun uutiskirje 12/2015: Talouden sopeutusta ja kilpailukykyä
29.09.2015Sipilä johtaa Suomea
22.09.2015Puhe KYS:n Kaarisairaalan avajaisissa
10.09.2015Markun uutiskirje 11/2015: Talouden talvisota
06.07.2015Markku Rossin puhe Etyjin yleiskokouksessa: Uutta liennytystä
24.06.2015Opening Session: WHO European Healthy Cities Conference
18.06.2015Markun uutiskirje 10/2015 - Hyvää juhannusta!
27.05.2015Markku Rossin kannanotto: Teiden kunnostus alkaa!
21.05.2015Kevama Oy:n 50-vuotisjuhlan juhlapuhe
13.05.2015Puhe Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntakokouksessa
24.04.2015 19:00Markku Rossin kaupungin tervehdyspuhe Suomen ortodoksisen kirkkomuseon avajaisissa
23.04.2015Aleksi Eskelinen jatkaa kansanedustaja Markku Rossin avustajana

Näytä lisää »